Maisemat, jotka saivat itkemään

LOMATUNNELMIA MADEIRAN PARATIISISAARELTA

Kesken kaiken oli ihana päästä lomalle yhteen lempipaikoistani ja palata kotiin rentoutuneena ja virkistyneenä, täynnä virtaa ja tarmoa! Olin luullut nähneeni jo lähes kaiken, mitä tällä saarella on tarjottavanaan. Kuinka väärässä olinkaan! Viime reissulla olin kiertänyt saaren länsi- ja pohjoispuolta. Koko saari oli lumonnut minut jo niin, etten osannut lainkaan varautua tähän; itäpuoli oli jotain ihan ylimaallisen kaunista ja koskettavaa.

Kun olimme ohittaneet Ronaldon jalkapalloareenan jeepillämme, ei tarvinnut ajaa kovinkaan kauan, kun maisema muuttui idylliseksi maaseuduksi. Sen jälkeen ajoimme läpi satukirjametsien, jollaisia en tiennyt olevan olemassakaan. Ne seudut saivat minusta sellaisen niskalenkin, että muutuin hiljaiseksi; en kuunnellut enää vieressä istuvan englantilaisparin puheita vaan vetäydyin omaan maailmaani. Tuntui, että pitäisi päästä olemaan yksin johonkin vähäksi aikaa. Olimme ajelleet jeeppi pomppien ja rapa roiskuen pitkin isokuoppaisia metsäteitä, kapeita maanteitä ja pieniä kärrypolkuja, kun saavuimme kylään nimeltä São Roque do Faial. Kävelimme pitkin kaunista levadaa, joka kulki laaksossa sijaitsevan kylän yläpuolella. Ilma oli kosteaa ja kylän taloista nousivat savukiehkurat taivaalle. Alhaalla laaksossa määkivät lampaat laiduntaessaan niityillä. En ole missään nähnyt puissa niin paljon naavaa, kuin siinä kylässä. (Paitsi ehkä Suomen Lapissa.) Ilman täytyi olla todella puhdasta. Varsinkin eräs talo sulatti sydämeni ja sen olisin halunnut itselleni, nimitin sen Hannun ja Kertun taloksi. Tässä paikassa oli jotain niin maagista, että rakastuin siihen välittömästi ja ikävöin sitä paikkaa yhä.

Matkamme jatkui läpi toinen toistaan upeimpien maisemien. Erityisesti eräs pikku maatila jäi mieleen harvaan asutulla seudulla. Paikassa oli rauhallinen ja seesteinen tunnelma. Pysähdyimme kiivitarhan viereen ja söimme suoraan puusta pehmeitä ja makeita kiivejä. Milloinkaan ei ole kiivi maistunut niin hyvältä! Olisin voinut muuttaa siihenkin paikkaan saman tien!

Päästyämme iltapäivällä erääseen ravintolaan Santanassa en enää pystynyt pitämään sisälläni tunnekuohua, jonka näkemäni kauneuden yltäkylläisyys oli aiheuttanut. Ravintolan vessassa annoin itselleni luvan itkeä. Joten varoitus vaan kaikille muille herkkiksille, jos tänne matkustatte, voi teille käydä samoin! :D ;)

Tässä pieni kurkistus tähän ihanaan saareen, johon jo suunnittelen seuraavaa reissua! Karttoja on tutkittu ja ylös merkitty, mihin ainakin on seuraavaksi päästävä!

LOMATUNNELMIA MADEIRAN PARATIISISAARELTA

Kesken kaiken oli ihana päästä lomalle yhteen lempipaikoistani ja palata kotiin rentoutuneena ja virkistyneenä, täynnä virtaa ja tarmoa! Olin luullut nähneeni jo lähes kaiken, mitä tällä saarella on tarjottavanaan. Kuinka väärässä olinkaan! Viime reissulla olin kiertänyt saaren länsi- ja pohjoispuolta. Koko saari oli lumonnut minut jo niin, etten osannut lainkaan varautua tähän; itäpuoli oli jotain ihan ylimaallisen kaunista ja koskettavaa.

Kun olimme ohittaneet Ronaldon jalkapalloareenan jeepillämme, ei tarvinnut ajaa kovinkaan kauan, kun maisema muuttui idylliseksi maaseuduksi. Sen jälkeen ajoimme läpi satukirjametsien, jollaisia en tiennyt olevan olemassakaan. Ne seudut saivat minusta sellaisen niskalenkin, että muutuin hiljaiseksi; en kuunnellut enää vieressä istuvan englantilaisparin puheita vaan vetäydyin omaan maailmaani. Tuntui, että pitäisi päästä olemaan yksin johonkin vähäksi aikaa. Olimme ajelleet jeeppi pomppien ja rapa roiskuen pitkin isokuoppaisia metsäteitä, kapeita maanteitä ja pieniä kärrypolkuja, kun saavuimme kylään nimeltä São Roque do Faial. Kävelimme pitkin kaunista levadaa, joka kulki laaksossa sijaitsevan kylän yläpuolella. Ilma oli kosteaa ja kylän taloista nousivat savukiehkurat taivaalle. Alhaalla laaksossa määkivät lampaat laiduntaessaan niityillä. En ole missään nähnyt puissa niin paljon naavaa, kuin siinä kylässä. (Paitsi ehkä Suomen Lapissa.) Ilman täytyi olla todella puhdasta. Varsinkin eräs talo sulatti sydämeni ja sen olisin halunnut itselleni, nimitin sen Hannun ja Kertun taloksi. Tässä paikassa oli jotain niin maagista, että rakastuin siihen välittömästi ja ikävöin sitä paikkaa yhä.

Matkamme jatkui läpi toinen toistaan upeimpien maisemien. Erityisesti eräs pikku maatila jäi mieleen harvaan asutulla seudulla. Paikassa oli rauhallinen ja seesteinen tunnelma. Pysähdyimme kiivitarhan viereen ja söimme suoraan puusta pehmeitä ja makeita kiivejä. Milloinkaan ei ole kiivi maistunut niin hyvältä! Olisin voinut muuttaa siihenkin paikkaan saman tien!

Päästyämme iltapäivällä erääseen ravintolaan Santanassa en enää pystynyt pitämään sisälläni tunnekuohua, jonka näkemäni kauneuden yltäkylläisyys oli aiheuttanut. Ravintolan vessassa annoin itselleni luvan itkeä. Joten varoitus vaan kaikille muille herkkiksille, jos tänne matkustatte, voi teille käydä samoin! :D ;)

Tässä pieni kurkistus tähän ihanaan saareen, johon jo suunnittelen seuraavaa reissua! Karttoja on tutkittu ja ylös merkitty, mihin ainakin on seuraavaksi päästävä!